WMC

Wine and Meal Club

WMC

WMC – eli Wine and Meal Club on vuonna 2008 perustettu ruokakerho, jonka perustarkoituksena on tutustua eri maiden ruoka- ja viinikulttuureihin. Jokaiseen iltaan valitsemme jonkin maan tai jonkin yksityiskohtaisemman teeman, jonka ruokiin haluamme tutustua. Suunnittelemme teemaan sopivan ateriakokonaisuuden, jonka valmistamme yhdessä. Jäsenet tuovat mukanaan myös teema-iltaan sopivan viinin, joita maistelemme eri ruokien kanssa.

WMC:n jäsenet on esitelty omalla sivullaan. Myös teemoina olleiden maiden ruokalistat ja reseptit on koottu omille teemasivuilleen. Lisäksi olemme koonneet pieniä tarinoita kuvien kera jokaisesta illasta.

WMC kokoontuu noin joka toinen kuukausi. Illan teema on aina järjestäjän, eli emännän tai isännän valittavissa. Emäntä- ja isäntävuorot jaetaan yhteistuumin, jotta löydetään jokaiselle teemalle sekä isännälle/emännälle sopiva ajankohta. Teemalle ei ole mitään tarkempia kriteerejä, vaan jokainen saa käyttää mielikuvitustaan niin paljon kuin haluaa. Ainoa vaatimus on, että teemaan jollain tavalla liittyy ruoka ja sitä kautta myös viini.

WMC:n tapaamisiin kuuluu myös musiikki. Koska ruuanlaiton ja syömisen ohessa on mukava kuunnella omaa lempimusiikkia tai kätköistä löytyneitä vanhoja aarteita, tuomme kukin teemailtaan sopivaa musiikkia isännän/emännän ohjeiden mukaisesti.